sunnuntai, syyskuuta 05, 2010

Kylänevantie


Näytä suurempi kartta


Tyypillinen etelähaagalaisnäkymä Kylänevantien päästä Haagan torin vierustalta. Oikeanpuoleisessa liikehuoneessa toimii nykyisin aidon britin pitämä Nik's Barber Shop, mutta vielä muutama vuosi sitten siinä oli pieni antiikkiliike ja sen yhteydessä antikvaarinen kirjakauppa, jonne tapasin suunnistaa lauantaiset kävelyretkeni. Merkillinen juttu, sillä lähistöltä löytyy myös kaksi muuta antiikkikauppaa – olisiko niitä joskus ollut täällä enemmänkin, kokonainen pieni keskittymä?

Rakennuksen kuuluisin asukki lienee ollut nuori Pentti Saarikoski, joka viihtyi vuokrakaksiossaan lyhyen aikaa 50-luvun lopulla ja ikuisti sen runoonsa "runoilijan talona". Täällä asuessa syntyi myös Saarikosken tytär Helena, joka sittemmin kävi kanssani samaa koulua, tosin muutamaa luokkaa alempana.

Pekka Tarkan kirjoittamasta Saarikoski-elämäkerrasta löytyy kolme asunnossa otettua valokuvaa. Jos kuvissa näkyvästä ikkunasta kurkottaisi ulos, siitä avautuisi näkymä Hämeenlinnanväylälle, jonka kallioleikkauksista Saarikoski kirjoitti runossaan "The Lost Generation":

Sika on vuoren kokoinen,
vuori sika muodoltaan
ja nukkuu tiheän yön,
puut harittavat harteilla.

Sateenvarjot keikkuvat huolekkaasti,
äidit etsivät poikia eivätkä nuku,
sian vatsassa pojat piehtaroivat
eivätkä nuku.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti