maanantaina, syyskuuta 06, 2010

Kauppalantie


Näytä suurempi kartta


Liikehuoneistojen rivistö Etelä-Haagaa halkovan pääväylän varrella, Haagan toria vastapäätä. Rakenneratkaisu on poikkeuksellinen, sillä liikkeet eivät ole osa korkeampaa asuintaloa, vaan muodostavat oman yksikerroksisen kokonaisuutensa.

Yritysten toimialoihin on syytä kiinnittää huomiota. Joukossa on kaksi kiinteistövälittäjää, yksi isännöintitoimisto, yksi sähköliike ja yksi huonekalujen kauppias. Valikoima tuntuisi viittaavan siihen, että muuttoliike alueella on vilkasta. Sen sijaan päivittäistavaroiden kauppiaat puuttuvat täysin. Asuminen on tärkeämpää kuin eläminen.

En tiedä, mutta veikkaan että 60-luvulla tällä paikalla on toiminut rivi perustarpeiden tyydyttämiseen keskittyviä yrityksiä: maitokauppa, sekatavarkauppa, leipomo, kemikalio, lihakauppa ja miksei myös kalakauppa. Työnjako on toiminut, ja yksi liike on vetänyt asiakkaita myös toiseen. Siitä syntyy bisnestä, kuhinaa.

Kaupungin kasvaessa, etenkin huvilakaupunginosan purkamisen jälkeen, muutos on ollut nopeaa ja kertakaikkista. Entisinä aikoina Haagassa toimi muun muassa lautatarha ja turvepehkutehdas. Kaikenmoista hyörinää riitti, kertoo Wikipedia:
Muita yrityksiä olivat Suomen Painoväritehdas ja E. A. Winklerin läkki- ja peltisepänliike, joka valmisti purkkeja ja pakkauksia. Werner Fohströmin saippuatehdas lopetti toimintansa 1936. Parketteja valmisti A. M. Johanssonin puusepäntehdas ja makkaraa J. A. Salmisen makkaratehdas. Raitiolinjan itäpuolella toimi paperitulitikkuja valmistava Helsingin Tulitikkutehdas, jonka tehdasrakennus rakennettiin uudelleen 1922 sattuneen tulipalon jälkeen. Suomen Puhallintehdas siirtyi 1936 Tapanilaan ja sen tilalle tuli Helsingin Mattotehdas, joka valmisti kookosmattoja ja sodan jälkeen paperimattoja. Jousimiehentie 16:ssa toimi Jäger Filmi, joka oli kauppalan suurimpia sähkönkuluttajia.

C. T. Wardilla oli enimmillään 27 kasvihuonetta, joissa kasvatettiin ruusuja, neilikoita, begonioita ja hortensioita. Edv. Steniuksen kasvihuoneet osti 1932 pidetyssä pakkohuutokaupassa Juho Jännes. Puutarhan nimenä oli Männistön kukkatarha. Sodan aikana siellä viljeltiin tomaatteja ja vihanneksia. Muut Haagan puutarhaliikeet olivat pienempiä.

Alkoholiliikkeen myymälä avattiin 1932 Asematie neljässä. Liikemies A. Taiminen perusti Haagan ensimmäisen elokuvateatterin 1924. Kino Haaga toimi vain vuoteen 1926 asti. Seuraava elokuvateatteri avattiin 1936 nimellä Haagan Kit-Cat.

Voi sitä elämää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti