Laitakaupungilla 6

Näytä suurempi kartta


Jo nimensä puolesta jonkinlainen kaupungin laita tämäkin, Eteläranta. Kuvassa lähimpänä näkyvä häikäisevän kaunis rakennus on helsinkiläiseksi vanha, vuodelta 1887. Googlen kuvakulmaa paremman käsityksen rakennuksesta saa tästä. 

Teemamme kannalta on mielenkiintoista, että kulmaus rajoittuu satamaan. Puistokin on vieressä, ja Saksalainen kirkko heti vastapäätä, eikä Kirurginen sairaalakaan ole kaukana. Kaikki merkkejä kaupungin laidasta.

Mutta missä oikeastaan olemme, kun olemme Bernhardinkadun ja Etelärannan kulmassa? Rannassa juu, mutta entä satamassa? Onko tämä vielä Kaartinkaupunkia vai jo Tähtitorninmäkeä, joka alkaa kadun toiselta puolelta? Tuskin Punavuoressa sentään taikka Kluuvissa, vaikka eivät nekään ole kaukana. 

Ajatukseni kaupungin laidasta tai laidoista voi muotoilla myös seuraavasti. Jokainen osaa nimetä paikan, joka sijaitsee kiistattomasti esimerkiksi Töölössä. Mutta onko mahdollista piirtää aukottomasti raja, jonka sisäpuolella ollaan varmasti Töölössä ja jonka ulkopuolella ei enää ollakaan Töölössä?

Kaartinkaupunki on muutenkin mielenkiintoinen. There's no there there. No, ehkei sentään, siis siinä merkityksessä kuin Gertrude Stein tarkoitti Oaklandista puhuessaan. Toisaalta tunteeko kukaan ketään, joka asuu siellä? (No, minä tunsin kerran, mutta siitä on jo kymmeniä vuosia.) Mitä siis tarkoitamme, kun puhumme Kaartinkaupungista? Onko sinne muuta asiaa kuin muutama galleria? Pohjoismainen Antikvariaatti tietysti oli, mutta sekin sulki ovensa jo aikaa sitten, ja elokuvateatteri Savoy. Kellarikrouvi ja Kaarle XII ilman muuta ja totta kai Nylands Nation eli Natsa, joka oli vakiopaikkojani 70-luvun alussa. Mutta lasketaanko pääkirjasto ja vanha Richard's Pub Kaartinkaupunkiin, vai ollaanko jo Erottajalla, kuten Ludviginkadulla sijainnut IS:n ja HS:n toimitus? Rajat lomittuvat, ja niitä on mahdoton ja turhakin määritellä.

Silti aika paljon tuttuja kohteita kaupunginosaksi, jolla ei ole tunnistettavaa, omaa luonnetta. Kaartin hallikin meni, ja Yleisradion entinen toimipaikka saman aukion laidalla. Kjell Westön uusi romaani Kangastus 38 sentään sijoittuu enimmäkseen samoille nurkille: päähenkilö Claes Thunen asianajotoimisto pitää majaa Kasarmitorin laidalla.

Bernhardinkatu ja sen päästä Kauppatoria kohti laskeutuva Etelärannan pää kiehtovat, vaikka minulla ei ole niihin minkäänlaista henkilökohtaista tuntumaa, tai ehkä juuri siksi. Kun asuu samassa kaupungissa puoli vuosisataa, melkein kaikkiin katuihin ja moniin yksittäisiin rakennuksiin niiden varrella kehittyy joku suhde, niihin liittyy jokin muisto. Ei kaikkiin, ei tähän.

Laitakaupungilla 5

Näytä suurempi kartta


Nyt ollaan tämän sarjan ja ehkä koko blogin ytimessä. Matkaa edellisen päivityksen näkymästä tähän on vain muutama sata metriä: pieni pätkä siinä mainittua Ruoholahden siltaa erottuu kuvan oikeassa reunassa, pysäköinnin kieltävän liikennemerkin takana.

Paikka on Ruoholahdenkadun ja Köydenpunojankadun kulma, ja kuvassa keskellä näkyvä rakennus on Fennian entinen tupakkatehdas. Täällä tehtiin Työmiehiä. Kun rakennus valmistui 1913, kyseessä oli luultavasti kantakaupungin läntisin kivitalo. Vuonna 1964 rakennukseen muutti sanomalehti Uusi Suomi. Lehden vuonna 1956 valmistuneen kirjapainon nurkka näkyy kuvassa oikealla. Tämä oli vielä sitä aikaa, kun sanomalehtiä toimitettiin ja painettiinkin kantakaupungissa. Painotalon tieltä muuten purettiin osa vieläkin jäljellä olevista Ruoholahden villoista.

Sarjan idea kaupungin laidasta toteutuu. Ollaan Ruoholahden (vai pitäisikö sanoa Hietalahden) äärimmäisessä nurkassa, tai ainakin joskus oltiin. Ja vaikka paikka on vilkkaiden liikenneväylien rajaama, harvalla on asiaa juuri tähän kulmaukseen, näille eristyksiin jääneille kadunpätkille. Tupakkatehtaan työläiset ovat jo kauan sitten kadonneet. Ehkä joku pystyy vielä kuvittelemaan toimittajien laumat kulkemaan kadun poikki matkalla kortteliravintola Kannakseen, joka sijaitsi ja sijaitsee yhä kadunkulman päässä.

Muutoksen mahdollisuus on kuitenkin olemassa. Kaupungin keskustasta lähtevä kevyen liikenteen väylä Baanahan päättyy juuri näille nurkille. Se liittää laidan keskukseen.

Entä viittaus koko blogin ytimeen? Ajatusta on vaikea selittää, eikä sitä varsinkaan ole helppo saada näkyviin Googlen tekniikalla. Tässä kadunkulmassa on kuitenkin minulle henkilökohtaisesti jotain erityistä. Paikka on ensinnäkin ainutlaatuinen, eikä sen tunnelma toistu missään muualla, ainakaan minun silmissäni. Toisaalta kyse on jostain yksityisestä, melkein intiimistä muistosta, jonka alkulähdettä en osaa paikallistaa tai määritellä. Kun seison tässä kulmauksessa, näen jotain mitä ei enää ole, kukaties ei koskaan ollutkaan.

Laitakaupungilla 4

Näytä suurempi kartta


Näyttääkö tutulta? Suurin piirtein sama näkymä, tosin pimeällä kuvattuna, avaa myös Aki Kaurismäen elokuvan Laitakaupungin valot (2006). Valinta ei ole sattuma. Vaikka Ruoholahti on nykyisin tiiviisti rakennettu ja tavallaan osa kantakaupunkia, ei ole kauankaan siitä, kun alue näytti aivan toiselta. Porkkalankatu ympäristöineen jos mikään oli kerran "laitakaupunkia".

Jälkiä menneestä ei enää ole. Kauempana oikealla sijainnut Lepakkoluola, joka toimi asunnottomien alkoholistien hätämajoitustilana 1967-1979, purettiin 1999. Ne, jotka eivät tiloihin mahtuneet tai halunneet, viettivät aikaansa sen sillan alla, jonka juuresta tämäkin kuva on otettu. Muistan näkymät hyvin, sillä Tapiolan bussilla kulkemani koulutie eteni alueen halki pitkin Itämerenkatua.

Näidenkin lasisten tornien paikalla, molemmin puolin Itämerenkatua, toimi siihen aikaan aivan toisenlaisia yrityksiä. Aikojen kuluessa enemmän tai vähemmän notkahtaneiden lauta-aitojen ympäröimillä tonteilla kaupiteltiin ainakin puutavaraa ja kaikenlaista romua. Se on maisema tai historiallinen kerrostuma, joka on näkymättömissä mutta kuitenkin koko ajan läsnä Laitakaupungin valoissa.

Kaupungin raja on aistittavissa näkymän toiseltakin reunalta. Oikealla erottuu pätkä Hietaniemen hautausmaan aitaa. Hautausmaan takana on puolestaan Lapinlahden mielisairaala. Kumpainenkin sijaitsi aikanaan kaukana keskustasta, tarkoituksellisesti kaupungin laidalla.

Laitakaupungilla 3

Näytä suurempi kartta


Pyhän Marian katolinen kirkko Meilahdessa muodostaa ikään kuin parin edellisessä tekstissä mainitun Paavalin kirkon kanssa. Tässä tapauksessa kirkko sijaitsee kaupungin länsilaidalla, oikeastaan kantakaupungin luoteisnurkassa, laajan ja toiselta laidaltaan historiallisen huvilakaupunginosan siinä puoliskossa, jota voidaan kutsua kaupunkimaiseksi.

Kuten kuvasta näkyy, kirkkorakennus on pystytetty sananmukaisesti rajalle: matkaa kirkkoa sivuavaan liikenneväylään on tiukimmillaan metri tai kaksi, eli käytännössä rakennuksen ja tien väliin jää pelkkä kapea jalkakäytävä. Rakennuksen päädyssä erottuva pikkuruinen ovi on kiintoisa. Olen aina ajatellut, että sitä käytetään, kun Paavi haluaa piipahtaa talossa tuntemattomana, incognito.

Vuosikymmenten mittaan olen kulkenut kirkon ohi satoja ja taas satoja kertoja, enimmäkseen bussilla, raitiovaunulla tai autolla, seitsemänkymmentäluvun alkuvuosina myös skootterilla, polkupyörällä yhteensä ehkä puolen kymmentä kertaa, jalkapatikassa vieläkin harvemmin. Vaikka Tukholmankadun ja Paciuksenkadun risteys kuuluu ja on kuulunut vakituisiin reitteihini jo yli puolen vuosisadan ajan, se ei ole minulle liikennevaloja lukuun ottamatta pysähtymisen paikka, puhumattakaan että olisin koskaan käynyt sisällä itse kirkossa. Ehkä on jo aika tuntea tarkemmin tämäkin kaupungin laita.

Laitakaupungilla 2

Näytä suurempi kartta


Tässä eräs kaupungin raja, viimeinen asuinrakennus Hämeenkadun päässä ennen Vallilan siirtolapuutarhaa ja sen takaisia Kumpulan ja Arabian kaupunginosia. Ennen vanhaan paikkaa kutsuttiinkin "Kaupunginportiksi", maaseudun ja kaupungin rajan merkiksi. Oikeastaan muuta merkillepantavaa tässä kaupungin "laitimmaisessa" talossa ei olekaan kuin se, että rakennuksen kivijalka on yllättäen täynnä liikehuoneistoja. Talon ohi ei kävellä, se ei ole kulkumatkan varrella.

Rajan jyrkkyys tulee esiin toisella tavalla, kun astumme muutaman askeleen keskustan suuntaan, Hämeenkadun ja Sturenkadun kulmaukseen. Sturenkadun kuilu on selkeästi kaupunkimainen ja tiivis. Tästä alkaa Stadi:





Vielä pikku huomio samasta risteyksestä. Kuvassa oikealla näkyvä puu kuuluu Paavalin kirkon edustalla olevaan puistikkoon, joka hieman toisesta kulmasta näyttää tältä:





Chiesa di San Paolo erottuu taaempana oikealla, vasemmalla tyypillinen helsinkiläinen reliikki eli lippakioski. Oikeastaan kummallista, että molemmat on pystytetty "kylän" äärimmäiselle laidalle, ei sen keskustaan.

Varsinaisia henkilökohtaisia muistoja minulla ei tähän kaupungin kolkkaan liity. Ainoa sellainen on kirjallista laatua. Pekka Jaatisen 2011 ilmestynyt romaani Kalpeat sotilaat kertoo narkomaaneista sodanjälkeisessä Helsingissä. Yksi tuolloisten heroinistien kokoontumispaikka oli nimenomaan tämä Paavalin kirkon puisto. Kappale romaanin sivulta 123:

"Jos Nelly sattui olemaan linjalla työvuorossa, minä pääsin ilmaiseksi milloin Ruskeasuolle, milloin Kaupunginportille. Muutoin minun tuli käyttää sarjalippua, jonka ostamista sotainvalidien huoltotoimisto tuki. Kuutosen vaunuilla oli siihen aikaan päätepysäkki Paavalin kirkon kohdalla. Puistikossa maleksi ja kulutti aikaa ikäisiäni, vaatteista päätellen sodasta kotiutuneita miehiä. Usealla oli samanlaiset ryysyt kuin minulla: armeijan vetimet, joista kaikki merkit oli raksittu pois. Puistikon kaverit näyttivät elelevän muusta maailmasta erillään. Mielessäni kävi ajatus, josko hekin ovat tekemisissä morfiinin tai heroiinin kanssa. Viinahumalaisille tyypillistä mekastamista ja riehumista en koskaan havainnut. Kaverit maleksivat, tai olla retkottivat samannäköisinä kuin olin nähnyt Asserinkin olleen heroiinisätkän polttamisen jälkeen. Tämän kaiken panin merkille työmatkoilla, halkotarhalle mennessäni ja sieltä palatessani."

Laitakaupungilla 1

Mihin kaupunki päättyy? Helsingissä on monia kortteleita, kadunpätkiä ja yksittäisiä rakennuksia, jotka sijaitsevat tai ovat joskus sijainneet kaupungin laidalla, siinä missä tiivis kaupunkirakentaminen yhtäkkiä loppuu ja jonka jälkeen alkaa jotain muuta.

Tämä tässä on yksi sellainen paikka. Ollaan Näkinkujalla Hakaniemessä. Aikaa sitten tähän päättyi kantakaupungissa asuminen, ja tästä itään alkoivat Sörnäisten teollisuuskorttelit. Sittemmin seutu on kovasti muuttunut. Kuvan oikeassa reunassa näkyy jo uudempaa asuntotuotantoa, ja jos tässä kohtaa kääntyy kannoillaan, edessä on Merihaka, sekin esimerkki aikansa kaupunkirakentamisesta.

Tapani mukaan lisään tähän pari henkilökohtaista muistelusta.

Ainakin vielä kuusikymmentäluvulla kuvassa näkyvän punaisen pakettiauton takana erottuvassa pikku liikehuoneistossa sijaitsi jonkinmoinen romukauppa. Joskus 60-luvun puolivälissä kävin sieltä ostamassa pyörät rakentamaani mäkiautoon. Matka kotikonnuiltani Espoon Tapiolasta Helsingin "laitakaupungille" oli monessa mielessä pitkä, yksi ensimmäisistä kaupunkiretkistäni ilman vanhempien seuraa. Nykyään huoneistossa pitää majaa hiukan nykyaikaisempi yritys, nimeltään Outo.

Myös toinen reissuni näille seuduin on jäänyt mieleen. Kivenheiton päässä tästä eli Näkinkujan ja Merihaan välistä lähtee 1961 valmistunut Hakaniemen silta. Kuten itäisiin lähiöihin bussilla matkustaneet muistavat, sillan alla majaili pitkin kuusikymmentälukua ja vielä seuraavaakin vuosikymmentä joukoittain asunnottomia alkoholisteja. Isäni vei minut paikalle jouluaattona 1968 tai 1969. Sillan alla nuotion ympärillä istui ja makoili ryhmä vaitonaisia miehiä. Isäni kyseli miesten kuulumisia ja ojensi tuliaisiksi lahjaksi saamamme ylimääräisen joulukinkun. Lyhyen vierailun päätteeksi toivotimme puolin ja toisin Hyvää Joulua!


Näytä suurempi kartta

Solnantie

Näytä suurempi kartta


Pieni hyppäys sivuun Munkkiniemen puistotieltä. 60-luvun puolivälissä perustettu Solnan grilli on yksi kaupunginosan vanhimmista, edelleen toimivista kiintopisteistä, kerrassaan erinomainen ruokapaikka, jossa käydään pitkienkin matkojen päästä, ei vähiten kesäkuukausina, jolloin ravintolan ulkopöydissä on aivan oma tunnelmansa.

Taiteilijakuppilaksi Solnan grilliä ei voi nimittää, mutta onpa sillä myös kulttuurihistoriallinen kytköksensä. Ravintolan omisti pitkään elokuvaohjaaja Erkko Kivikoski.

Seudulla asuneen kirjailija Anitan Konkan muisti ulottuu omaani kauemmaksi: "Solnan grillin paikalla oli kenkäkauppa ja sitä ennen ruokala, jonka vuohi laidunsi takapihalla."